JAKAMISTALOUS MATKAILUSSA

Mitä jakamistalous minulle tarkoittaa?

11.10.17

Hyppäsin jakamistalous-hankkeen kelkkaan ”puolivahingossa” hankkeen loppumetreillä työsopimukseni kautta, ilman aiempaa perehtymistä aiheeseen. Ennen kuin kävin kiinni laajaan materiaalivarastoon mitä tämän hankkeen aikana on kerätty, pohdin hiukan mitä jakamistalous minulle henkilökohtaisesti merkitsee ja kuinka minä sen ymmärrän.

Ensimmäisenä jakamistaloudesta mieleeni tulee totta kai Airbnb-majoitus, josta itselläni ei ole henkilökohtaisesti mitään kokemusta – ei matkailijan eikä majoittajan näkökulmasta. Sen sijaan olen kuullut siitä paljon, niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia, pääpainon ollessa negatiivisen puolella. Ihmistyyppinä olen kuitenkin hyvin avarakatseinen, joten olen ollut iloinen mahdollisuudesta kuulla kommentteja ja kokemuksia molemmilta näkökulmilta. Olen myös itse pyöritellyt mielessä laittaa oma asunto airbnb-käyttöön meidän ollessamme lomamatkoilla, mutta sitten olen pohtinut vakuutusasioita, omien henkilökohtausten tavaroiden esille jättöä muiden ihmisten silmien alle, ja niin edelleen – näitä perusjuttuja. Eikä oman asunnon vuokraaminen ole enää tuntunut kovin houkuttelevalta. Vaikka olenkin vieraanvarainen ihminen, koen silti tarpeelliseksi kontrolloida mitä haluan muiden ihmisten katseiden eteen, muiden koskettavaksi ja tutkailtavaksi.  Koska asumme rivitalossa, ei huoneen vuokraaminen ole mahdollista ilman että poistumme itse kotoa. Niinpä meidän nykyisellä asumismuodolla airbnb ei ole mahdollista meidän perheen osalta, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Toinen jakamistaloudesta mieleeni tuleva asia ovat kaupunkipyörät ja autojen yhteiskäyttö. Nämä helpottaisivat Rovaniemelläkin monien ihmisten, niin paikallisten kuin matkailijoidenkin elämää. Asioiden yhteiskäyttö vähentäisi ajan mittaan tavaroiden kulutusta, jokaisella ei esimerkiksi tarvitsisi olla omaa autoa seisomassa parkissa, vaan sen voisi jakaa muiden kanssa. Tässähän säästyisi sekä rahaa että maapalloa, jos alkaisimme konmarittamaan myös isompia asioita. Oma sisäinen ituhippini hykertelee tässä vaiheessa. Kaikkea ei tarvitse aina omistaa itse, voi myös jakaa / vuokrata / lainata, vaikka ihan naapureiden kesken.

Odotan innolla, että pääsen tarkemmin tutustumaan hankkeen aikana hankittuun tietoon ja avartamaan omaa näkemystäni jakamistaloudesta. Tämä ilmiö on varmasti tullut elääkseen Rovaniemellä, ja tarvitsemme asiasta helposti lähestyttävää tietoa ja yhteisiä pelisääntöjä. Niin asukkaan, tutkijan kuin matkailijankin näkökulmasta katsottuna.

 

Outi Kugapi

0 kommenttia