JAKAMISTALOUS MATKAILUSSA

Liikkumisen palvelut jakamistaloudessa: tutkijapuheenvuoro

24.10.17

tarja

Tutkija Tarja Salmela vastasi Liikkumisen palvelut jakamistaloudessa -tilaisuuden sisältökokonaisuuden tuottamisesta. Avattuaan yleisölle debatoitua käsitepeliä jakamistalouden ja pääsy- sekä alustatalouden välillä, Tarja siirtyi esittelemään esimerkkejä liikkumisen palveluista kansainvälisellä ja kansallisella tasolla. Erilaisten yhteiskäyttöauto-palveluiden esittelyllä Tarja toi esille jakamistalouden eri toimintalogiikoita ’vertaiselta vertaiselle’ -toimintamallista markkinaorientoituneeseen autonvuokraukseen. Taksitoimintaa muistuttavien, älyteknologiaan pohjautuvien, kyytisovellusesimerkkien avulla avattiin myös liikkumisen palveluiden työllistäviä mahdollisuuksia sekä toisaalta niitä haasteita, joita palvelut asettavat taksialan yrityksille. Esimerkkejä yhdisti älyteknologian merkittävä rooli uusien liikkumisen palveluiden kehittymisessä.

Yhteiskäyttöautoilun esimerkkien jälkeen Tarja siirtyi kuvaamaan pyöräilyn roolia jakamistalouden liikkumisen palveluissa. Osion alussa avattiin Kiinan määrältään valtavaa yhteiskäyttöpyöräilyn markkinaa sekä haasteita, joita Kiinan noin kaksi miljoonaa yhteiskäyttöpyörää aiheuttavat muun muassa kaupungin infrastruktuurille. Avattuaan muita yhteiskäyttöpyöräilyn esimerkkejä maailmalta, Tarja jatkoi vierailijapuheenvuorojen siivittämänä Lapin erityispiirteiden tarkasteluun liikkumisen palveluiden näkökulmasta. Pitkät etäisyydet, väestön harvalukuisuus maaseudulla sekä väestön ikääntyminen ovat Lapin liikkumisen palveluiden konkreettisia haasteita. Samalla ne ovat potentiaali uusille, liikkumisen vakiintuneita muotoja mullistavillekin ideoille. Puheenvuorossa tuotiin esille myös matkailunäkökulma liikkumisen palveluita kehitettäessä; päästäkseen nauttimaan Lapin upeasta luonnosta matkailijoiden tulisi päästä perille kohteeseen turvallisella, joustavalla ja ekologisella tavalla.

Tiivistelmän tapahtumasta ja Tarjan diasarjan löydät täältä.

0 kommenttia