JAKAMISTALOUS MATKAILUSSA

Jakamistalous-hankkeen tulokset ja tulevaisuus

21.12.17

Jakamistalous matkailussa -hanke päättyi marraskuun lopussa. Hankkeessa kartoitettiin tavoitteiden mukaisesti jakamistalouden muotoja sekä jakamistalouden matkailullista toimintaympäristöä ja -kenttää Lapissa. Hankkeessa selvitettiin myös paikallisen arjen jakamisen haasteita ja mahdollisuuksia matkailussa sekä etsittiin tulevaisuuden ratkaisuja. Kaikkia näitä on esitelty laaja-alaisesti hankkeen blogissa.

Matkailun jakamistalous jakaantuu 1) vertaismajoitukseen ja tilojen jakamiseen, 2) liikkumisen palveluiden ja 3) osaamisen jakamiseen ja elämysten tuottamiseen. Näistä vaihtoehdoista Lapissa voimakkaimmin ovat kehittyneet vertaismajoituspalvelut. Erityisesti Airbnb-majoitus on kasvanut kuluneen kahden vuoden aikana räjähdysmäisesti Rovaniemen alueella. Maaliskuussa 2016 Rovaniemellä oli markkinoilla 136 Airbnb kohdetta, kun vuoden 2017 lokakuussa kohteita oli jo 416 (ks. Airbnb Rovaniemellä infografi).

Kasvanut vertaismajoittaminen onkin tuonut Rovaniemelle suurkaupunkien kaltaisia ongelmia. Vertaismajoitus on alkanut joissakin tapauksissa muistuttaa hyvin pitkälle kaupallista majoitusta – toimien kuitenkin eri sääntöjen ja käytäntöjen mukaan. Joissakin asuntoyhtiöissä runsas ja satunnaisesta vuokrauksesta jatkuvaksi muuttunut vertaismajoitus häiritsee naapurustoa, luo turvattomuutta sekä kuluttaa yhteistiloja kuten hissejä. Lisäksi vuokra-asuntojen etsijät ovat joutuneet huomaamaan, että pitkäaikaisten vuokra-asuntojen löytämisestä on tullut haasteellisempaa kuin aiemmin.

Matkailun jakamistalouden muiden muotojen, kuten liikkumisen palveluiden, osaamisen ja elämysten jakamisen ja tuottamisen osuudet ovat vielä varsin pieniä. Liikkumisen palveluita on jo kehitetty erityisesti Ylläksen alueella. Jatkossa kansalliset ja kansainväliset tavoitteet kiertotalouden edistämisestä ja esimerkiksi yksityisautojen käyttöasteen nostamisesta, liikennekaaren avautuminen syksyllä 2018, kulutustrendien muutokset, eri liikkumisen muotojen aikataulujen digitalisointi ja liikkumisen käsittely osana palvelukokonaisuutta edistävät ja ohjaavat liikkumisen palveluiden voimakasta kehitystä, jossa jakamistalouden toimintamalleilla on oma roolinsa.

Matkailun jakamistalouden palveluiden tuottamisen lisääntyminen on ennakoitavissa myös osaamisen ja elämysten jakamisessa ja tuottamisessa. Jakamistalouden palvelut mahdollistavat yksilölliset tavat kokea aitoa paikallista elämää. Paikallisen arjen kokeminen on noussut yhä vahvemmaksi matkailun trendiksi, mikä on nähtävissä esimerkiksi Visit Finlandin syksyllä 2017 julkaisemassa matkailijasegmentoinnissa. Jakamistalouden toimintamallien kehittymistä edistävät kokonaisuudessaan digitalisaation ja alustalouden jatkuva kehittyminen,  kuluttajuuden muutokset, kansalliset ja Euroopan komission linjaukset jakamistalouden esteiden poistamisesta sekä työn muutokset (etenkin palkkatyön ja yrittäjyyden rajan liudentuminen).

Hanke sai hyvin medianäkyvyyttä sekä valtakunnallisessa että paikallisessa uutisoinnissa.  Hankkeen tuloksia esiteltiin Paikalliset resurssit matkailussa -loppuseminaarissa sekä kahdessa työpajassa Älykästä arkiliikkumista ja Matkailun resurssit paikalliseen käyttöön. Hankkeesta on tulossa kolme vertaisarvioituja julkaisua, joista kaksi julkaistaan vielä tämä vuoden puolella. Myös opinnäytteitä on vielä tulossa, mutta muutamia on jo julkaistu.

Tulokset esitellään blogiteksteinä, sekä pp-diasarjoina, fb-live videointeina, julkaisuina ja opinnäytteinä osiossa Materiaaleja. Tulososio tulee täydentymään vielä prosesseissa olevilla julkaisuilla.

0 kommenttia