JAKAMISTALOUS MATKAILUSSA

Voiko omaa mökkiä vuokraamalla tulla vahingossa elinkeinoharjoittajaksi?

21.03.22

21.3.2022

Oletko vuokrannut muille omistamaasi mökkiä tai asuntoa lyhyeksi ajaksi? Tai suunnitteletko, että voisit vuokrata? Tiesitkö, että joissain tapauksissa saatat tällöin olla lain tarkoittamalla tavalla elinkeinonharjoittaja ja samalla yksi toimijoista jakamistaloudessa?

Suomessa on arviolta yli puoli miljoonaa mökkiä. Moni näistä mökeistä on vajaakäytöllä eli omistajat eivät vietä kaikkea aikaansa – edes kaikkea vapaa-aikaansa – mökillä. Yksityishenkilön on melko helppoa ryhtyä vuokraamaan mökkiään erilaisten mökkejä välittävien internet-sivujen kautta. Mökkien lisäksi vuokra-asuntoja välitetään lyhytaikaisiin vierailuihin paljon myös Airbnb-palvelun kautta.

Kyse on yhdestä jakamistalouden ilmiöstä. Jakamistaloudessa sen sijaan, että jokainen itse omistaisi jonkin hyödykkeen, näitä hyödykkeitä jaetaan käyttäjien kesken esimerkiksi vuokraamalla. Monesti jakamistalouteen liittyy jokin digitaalinen alusta, kuten edellä mainittu Airbnb. Jakamistalouden hyöty on siinä, että kaikkea ei tarvitse omistaa – jos haluaa viettää pohjoisen hiihtokeskuksessa mökissä asuen vain yhden viikon vuodessa, ei välttämättä ole järkevää ostaa itselleen sieltä mökkiä.

Jakamistalous haastaa perinteisiä käsityksiämme kuluttamisesta, jossa tyypillisesti vastapuolina ovat olleet yritys ja yksityishenkilö. Perinteisesti on voitu vetää mutkia suoraksi ja ajatella, että jos kuluttaja ostaa ja vastapuolena on yritys, tällöin sovelletaan kuluttajansuojalakia. Jos osapuolina on kaksi yksityishenkilöä, soveltuu tahdonvaltainen kauppalaki. Kuluttajansuojalaissa kuluttajalle annetaan parempaa suojaa kuin kauppalaissa.

”Yksityishenkilöiden välisessä kaupankäynnissä osapuolten välinen sopimus on kuitenkin keskeisin oikeuksien ja velvollisuuksien määrittäjä. Käytännössä ongelmia aiheutuu silloin, kun palvelun ostaja ei tutustu mahdolliseen sopimukseen etukäteen tai osapuolille tärkeistä asioista ja odotuksista ei nimenomaisesti sovita”, toteaa jakamistalousjuridiikkaa tutkinut Jenna Päläs

Mökkiä vuokraavalle saattaa tulla yllätyksenä, että vaikka ei ole perustanut yritystä oman mökkinsä vuokraamista varten, voi joissain tapauksissa olla velvollinen noudattamaan osittain samoja sääntöjä kuin yritykset. Kuluttajansuojalain mukaan elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan myös yksityishenkilöä, joka taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti harjoittaa toimintaa. Tämän toiminnan ei tarvitse olla pitkäkestoista, kokoaikaista taikka ympärivuotista.

”Jakamistaloudessa toimivien yksityishenkilöiden tarjoamat palvelut ovatkin monin paikoin alkaneet muistuttamaan pienyrittäjien toimintaa. Yksityishenkilöiden näkökulmasta toiminnan suunnittelematon ja hallitsematon laajentuminen voi tuoda mukanaan elinkeinonharjoittajalle kuuluvan yllätysvastuun”, lisää Jenna Päläs.

Vuokraamiseen ryhtymisen helpottuessa rajanveto elinkeinonharjoittamiseen hämärtyy. Ei myöskään ole muutoin helppo hahmottaa jakamistaloudessa toimimisen pelisääntöjä. 

Jenna Päläs toteaakin, että: ”Haastavaa onkin määrittää se mittapuu, jolla erotetaan alustoilla palveluita tarjoavat yksityishenkilöt pienyrittäjistä. Digitaalisten alustojen ansiosta myyjien ja tarjoajien joukko on monipuolistunut. Kuluttajansuojasääntely on puolestaan peräisin ajalta, jolloin yksityishenkilöt eivät voineet yhtä helposti ja laajamittaisesti hypätä myyjän tai tarjoajan saappaisiin.”

Taloudellisen toiminnan moninaistuessa tarvitsemme siis uusia pelisääntöjä. Lapin yliopiston ”vastuullisuus ja arvonluonti jakamistaloudessa” eli kavereiden kesken Jaava-hankkeessa ollaan tuottamassa tietopankkia jakamistalouden alustoilla toimiville yrityksille ja kuluttajille. Tätä me tarvitsemme!

Osana hanketta tuotetaan kuluttajille kysely aiheeseen liittyen. Sinä voit olla auttamassa osallistumalla tähän kyselyyn 31.3. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/110CF021E587A203

Odotamme innolla hankkeen tuloksia ja viestimme tuloksista niiden valmistuessa.

0 kommenttia