Paikallinen elämä ja arki kiinnostavat matkailijoista. Yhä useammin matkailijat haluavat kokea aitoa paikallista elämää, autenttisia elämyksiä, jotain muuta, mitä matkailuyritykset perinteisesti tarjoavat. Sain viime kesänä osallistua PARTY-hankkeen vaihtoon Etelä-Afrikan Kimberleyssä. Pienenä osana tuota vaihtoa pohdimme myös San-alkuperäiskansan arjen jakamista matkailijoille. Koko vaihdon tarkoitus oli järjestää voimaannuttavia, aktivoivia ja toivoa tulevaan antavia työpajoja syrjittyjen San-heimojen nuorille. Community mapping -työpajassa kartoitimme nuorten arjen tärkeitä paikkoja heidän yhteisössään Platfonteinissa. He myös pohtivat, mitä näistä paikoista haluaisivat näyttää vieraalle ja mitä niistä haluaisivat kertoa.  Valittujen paikkojen pohjalta he suunnittelivat arkensa tärkeistä paikoista koostuvia opastettuja kävelyreittejä. Olin innoissani, sillä tuolla hetkellä koin tekeväni jotain sellaista, jolla on oman kiinnostukseni lisäksi syvempi tarkoitus. Nuoretkin olivat silmin nähden innoissaan ja tekivät suunnittelua antaumuksella.

Työpajassa mukana ollut Sanien kulttuuria ylläpitävän ja heidän etujaan ajavan järjestön edustaja ei kuitenkaan pitänyt opastettuja kierroksia hyvänä ajatuksena. Hänen mielestään arjen tärkeiden paikkojen esitteleminen ja vieraiden kierrättäminen Platfonteinissa ei välttämättä ole eettisesti oikein, vaan voi loukata yhteisön jäsenten yksityisyyttä. Näin siitäkin huolimatta, että sain kyseisessä työpajassa tietää Platfonteinin asukkaiden rakentavan yhteisönsä lähistölle parinkymmenen vuodepaikan verran mökkimajoitusta. Mökkien yhteyteen on suunnitteilla Sanien käsitöitä ja taidetta myyvä putiikki ja sieltä on tarkoitus tehdä kävelyreitti Platfonteiniin. He siis selvästi näkevät matkailun yhtenä vaihtoehtona työllistyä ja saada tuloja.

Järjestön edustajan kommentti ensin säikäytti minut. En missään nimessä halua omalla toiminnallani edistää eettisesti arveluttavaa matkailua, että joku kokisi matkailijoiden häiritsevän omaa arkeaan ja tunkeutuvan liian lähelle omaan elämään. Sitten kommentti herätti minut pohtimaan arjen jakamisen eettisyyttä ylipäänsä. Kenen arkea sitten on eettisesti oikein jakaa? Pitääkö matkailijoille jaettavan arjen olla riittävän rikasta ja riittävän hyvinvoivaa? Vai tuleeko arkensa jakajan olla riittävän ylpeä omasta elämästään? Ennen kaikkea kommentti kuitenkin herätti minut pohtimaan, kuka voi arvottaa sen, kenen arkea saa jakaa ja kenen ei.

Esteetöntä vieraanvaraisuutta kehittävässä projektissa (Ennakoinnilla esteettömään vieraanvaraisuuteen, EAKR) olemme pohtineet matkailumarkkinoinnissa näkyviä ihmisiä, jotka lähes poikkeuksetta ovat länsimaisia, hyvinvoivia, terveitä ja kauniita perheitä tai pariskuntia. Asian otti esille myös Marcello Tomé Key-Note puheenvuorossaan INVTUR-konferenssissa toukokuussa 2017. Hän pohti kuvien viestittävän sitä, että vain yllä kuvatut kriteerit täyttävät ihmiset ovat tervetulleita mukaan matkailuun. Ovatko nämä ihmiset myös niitä, joiden arkea saa jakaa matkailijoille? Mitä jos heidän naapurissaan asuukin joku, joka ei ole yhtä hyvinvoiva? Myös hänen arkensa tulee matkailijoiden näkyville, jos naapuri vaikkapa majoittaa vieraita luokseen.

Ymmärrän hyvin opastettuja kierroksia Platfonteinissa vastustavan kommentin. Erilaiset slummikierrokset ja kehittyvien maiden paikallisiin koteihin järjestetyt majoitukset herättävät paljon keskustelua kestävyyden ja eettisyyden näkökulmasta. Onko oikein viedä matkailijoita ihmettelemään köyhiä kortteleita, jossa on vakavia sosiaalisia ongelmia? Onko oikein rahastaa kurjuudella? Voiko matkailija olettaa olevansa tervetullut sillä perusteella, että jättää yhteisöön rahaa? Ei ole ja ei voi. Kuitenkin, jos halu kierrosten tai majoituksen järjestämiseen ja ylipäänsä matkailun kehittämiseen lähtee paikallisyhteisöstä ja on ehkä ainoita keinoja ansaita tuloja, kenellä on oikeus sanoa, että se on väärin?

Salla Jutila