Asuntojen lyhytaikainen vuokraaminen ja vertaismajoitus esimerkiksi Airbnb-alustan kautta on ollut etenkin rovaniemeläisten keskuudessa paljon keskustelua herättänyt aihe. Myös Rovaniemen kaupunginhallituksen iltakoulussa 1.4.2019 käsiteltiin Airbnb-majoittamiseen liittyviä kysymyksiä. Vertaismajoituksessa on kysymys jakamistalouden yhdestä toimintamuodosta, jossa kuka tahansa voi verkossa toimivan välikäden keinoin tarjota tyhjillään olevaa huoneistoa kenen tahansa käyttöön. Joissakin keskusteluissa vertaismajoitus nähdään laittomana, lainsäännöksiä kiertävänä harmaan talouden ilmiönä. Joidenkin avauksien mukaan asuintilojen lyhytaikainen vuokraaminen on viranomaisvalvonnan ja sääntelyn ulkopuolella olevaa toimintaa.

Jakamistalous, vertaismajoitus ja lyhytaikainen vuokraus eivät sinänsä ole sääntelemättömiä, lain ulottumattomissa olevia ilmiöitä. Lähtökohtaisesti myös Airbnb:n ja muiden alustojen välityksellä kiinteistöjä ja asuinhuoneistoja tarjoavat ovat yhtä lailla oikeudellisten velvoitteiden, vaatimusten ja viranomaisvalvonnan piirissä silloin, kun toiminta täyttää lain tai alemman tasoisen normiston soveltamisalaa koskevat edellytykset. Näin ollen vertaismajoitus voi toiminnan luonteesta ja laajuudesta riippuen olla eri lakien, viranomaismääräysten ja -valvonnan alaista toimintaa.

Esimerkkejä sääntelystä, jota voidaan soveltaa vertaismajoitukseen

Käytännössä jakamistalouden ja sääntelyn yhteensovittamisessa on ilmennyt ongelmia. Yksi keskeinen haaste on ollut hahmottaa alustan välityksellä majapaikkaa tarjoavan oikeudellista asemaa: lyhytaikaisen vuokrauksen ja majoituksen rajanveto on koettu epäselväksi. Vertaismajoittajan näkökulmasta kysymyksiä on herättänyt se, toimiiko kiinteistön tai asuinhuoneiston tarjoava vuokranantajana, hotellitoimijoihin rinnastettavana ammattimaisena majoituspalvelun tarjoajana vai ei-ammattimaisena vertaismajoittajana? Onkin selvitettävä, johtuvatko rajanveto-ongelmat siitä, etteivät voimassa olevat lait tunnista muuttuneita toiminnan muotoja. Monet lait on säädetty ajalla, jolloin ei ollut digitaalisia alustoja eikä yksityishenkilöillä ollut yhtä laajamittaista, valtion rajat ylittävää mahdollisuutta tavoittaa majoittujia, eikä lyhytaikaista majapaikkaa tarvitsevilla ollut valittavanaan yhtä runsaasti vaihtoehtoja.  Toisaalta tulee tarkastella, onko sääntely paikoin aidosti aukollista, jolloin tarvitaan uutta sääntelyä epäselvän oikeustilan korjaamiseksi. Toiseksi kysymys voi olla siitä, että sääntely on tulkinnanvaraista, jolloin lain sisältö tai sen sanamuodot ovat lainsoveltajan näkökulmasta epäselviä. Kolmanneksi tulee pohtia, johtuvatko yhteensovitusongelmat lakia soveltavien eri toimijoiden jakamistalouden ja vertaismajoitustoiminnan ominaispiirteitä koskevan tiedon ja osaamisen puutteesta.

Tämän vuoksi on tärkeää selvittää, voidaanko vertaismajoituksessa ja lyhytaikaisessa vuokrauksessa ilmenneitä ongelmia ratkaista tämänhetkisellä sääntelyllä ja sääntelyn sisältöä koskevilla oikeuskäytännön ja viranomaisten linjauksilla, vai tarvitaanko uutta sääntelyä korjaamaan epäselvää oikeustilaa ja siitä seuraavia haittoja. Tämä edellyttää ensinnäkin selvitettyä ja tutkittua tietoa lyhytaikaisen vuokraustoiminnan eri muodoista ja toimintatavoista. Tällä hetkellä vertaismajoitusta ja lyhytaikaista vuokrausta tarjotaan hyvin monessa eri muodossa. Yksinkertaisimmillaan kyse on asunnonomistajan ja majoittujan kohtaamisesta välitysalustalla. Mukaan voi kuitenkin kytkeytyä monia erilaisia tahoja, jotka toimivat asunnonomistajan ja majoittujan välillä. Tällöin toiminnan määrittely monimutkaistuu:

           Vertaismajoituksessa ja lyhytaikaisessa vuokraustoiminnassa on kyse hyvin monimuotoisesta ilmiöstä

Tietoa tarvitaan lisäksi siitä, onko kysymys tosiasiallisesta uudesta, sääntelemättömästä ilmiöstä vai uudesta tavasta tarjota ammattimaista majoituspalvelua. On kuitenkin huomattava, ettei lyhytaikainen vuokraaminen sinänsä ole Suomessa uusi ilmiö: tarvetta lyhytaikaiselle asumiselle on esiintynyt matkailun lisäksi sesonkityöstä, opiskelijaliikkuvuudesta, hätämajoituksesta, työmatkoista ja perhesyistä johtuen. Asuntosijoittaminen ei sekään ole Suomessa uusi ilmiö: tuotonsaamistarkoituksessa tapahtuvaa laajamittaistakin vuokraustoimintaa on harjoitettu pitkään siten, ettei toimintaa ole välttämättä arvioitu elinkeinotoimintana. Tarvitaan välineitä, jotta voidaan erottaa elinkeinotoimintana harjoitettava ammattimainen lyhytaikainen majoittaminen ei-ammattimaisesta vertaismajoittamisesta. Lisäksi tarvitaan arviointia vertaismajoitustoiminnan ja lyhytaikaisen vuokraustoiminnan vaikutuksista alueen ja asukkaiden viihtyvyyteen, paikallisten mahdollisuuksiin hyötyä matkailusta sekä alueen elinkeinomahdollisuuksiin.

Vertaismajoitustoiminnan oikeudellisista ulottuvuuksista tarvitaan selvitettyä ja tutkittua tietoa. Tietoa tarvitaan etenkin jakamistalouteen ja vertaismajoitustoimintaan osallistuvien toimijoiden vastuiden ja velvollisuuksien selkeyttämiseksi. Tieto on tärkeää etenkin vertaismajoitustoimintaan ryhtyvien yksityishenkilöiden näkökulmasta. Hiljattain Keskipohjanmaan verkkosivuilla uutisointiin 20.3. (https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/567202) tapauksesta, jossa majoitusta tarjonneita epäiltiin törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Majoittajat olivat mieltäneet toimivansa lähinnä kotimajoittajien roolissa, eivätkä mitä ilmeisimmin tiedostaneet toimivansa elinkeinoa harjoittavina majoituspalveluiden tarjoajina. Tietämättömyys lain sisällöstä tai oman toiminnan luonteesta ei lähtökohtaisesti poista vastuuta toiminnan lainmukaisuudesta.

Vertaismajoitus, haasteet ja mahdollisuudet majoitustoiminnassa -hankkeessa laadittavassa säädösympäristön kartoituksessa selvitetään keskeisten vertaismajoitustoimintaan liittyvien säädöksien ja säännösten soveltuvuutta majoittajan vastuiden ja velvollisuuksien näkökulmasta. Tavoitteena on selkeyttää vertaismajoittajan epäselväksi koettua oikeusasemaa sekä paikantaa sääntelyn puutteita.

Blogikirjoituksen on kirjoittanut hankkeessa lainopillisena asiantuntijana toimiva Jenna Päläs (OTM)