Nykyaikainen jakamistalous rakentuu digitaalisten alustapalvelujen varaan. Alustat (esim. Airbnb, Doerz, Facebook, Tori.fi) yhdistävät erilaisten hyödykkeiden tarjoajat ja niitä tarvitsevat käyttäjät vaivattomasti ja jopa maailmanlaajuisesti. Alustojen ansiosta kuka tahansa voi tarjota esimerkiksi tavaroitaan, asuntoaan tai vaikkapa elämyspalveluita toisille alustakäyttäjille. Jakamistalous mahdollistaa kuluttajille tarjoajan rooliin hyppäämisen. Kuluttajat voivat hankkia hyödykkeitä alustojen välityksellä toisilta kuluttajilta tai muilta alustakäyttäjiltä perinteisten yritysten sijaan. Alustapalveluiden ydinsisältönä on mahdollistaa alustakäyttäjien välisten tarjousten ja sopimusten tekeminen. Vastikkeena alustat veloittavat käyttäjiltään erilaisia välityspalkkioluontoisia maksuja tai hyödyntävät kaupallisesti käyttäjistään keräämää dataa.  

Kuluttajille jakamistalous on lisännyt kulutusvaihtoehtoja, parantanut hyödykkeiden saatavuutta sekä pienentänyt kuluttajien etsintä- ja transaktiokustannuksia. Lisäksi jakamistalous tarjoaa kuluttajille uusia ansaintamahdollisuuksia: pieneksi jääneitä lastenvaatteita on voinut myydä Facebookin kirpputoriryhmissä, asumiskuluja on voinut kattaa esimerkiksi asuinhuoneiston lyhytvuokrauksella, ja lisätienestejä on voinut saada keikkatyöllä. Jakamistalouden yleistyttyä on kuitenkin herännyt huoli alustojen ja jakamistalouden yhteiskunnallisista vaikutuksista, toiminnan vastuullisuudesta ja sääntelyn soveltumisesta.  

Etenkin kuluttajan ja tarjoajan vakiintuneiden roolien hämärtyminen on aiheuttanut lain soveltamistilanteissa päänvaivaa. Hankaluuksia aiheuttaa myös tarjoajien moninaisuus: alustoilla voi toimia tarjoajan roolissa yksityishenkilöitä, ammatinharjoittajia, alustatyötä tekeviä, yrityksiä ja jopa yhdistyksiä. Tästä syystä on ollut paikoin haastavaa määrittää, onko tarjoajan toiminta ammattimaista – ja tyypillisesti säänneltyä toimintaa – vai sääntelemätöntä, ei-ammattimaista toimintaa. Lisäksi useat lait ovat säädetty aikana, jolloin digitaalisia alustoja ei ollut. Tämän vuoksi sääntely ei välttämättä tunnista uudenlaisia toiminnan muotoja. 

Kuluttajansuojan näkökulmasta alustojen ja alustoilla hyödykkeitä tarjoavien alustakäyttäjien velvollisuudet ja vastuut ovat olleet epäselviä juuri alustojen välittäjäroolin vuoksi. Kuluttajille on syntynyt epäselvyyttä siitä, kuka toimii hyödykkeiden varsinaisena myyjänä, ja voivatko he käyttää kuluttajaoikeuksia – kuten 14 vuorokauden peruuttamisoikeutta – jakamistaloudessa. Epäselvää on ollut niin ikään, kuka on oikea vastuutaho esimerkiksi alustalta ostetun tavaran ollessa viallinen, tai vastaako alusta tavaran virheestä, jos tavaran alustalla myynyt taho ei vastaa tiedusteluihin tai kieltäytyy korvaamasta vahinkoa. Lisäksi alustoilla tuotteita tarjoavien kaupallinen luonne voi jäädä pimentoon, jolloin kuluttajat eivät voi etukäteen varmistua siitä, asioivatko he toisen yksityishenkilön vai yrityksen kanssa. Tiivistetysti todeten sääntelystä ovat puuttuneet jakamistalouteen sovitetut säännökset alustapalveluita tarjoavien velvoitteista ja vastuista suhteessa alustakuluttajiin. 

Jakamistalouden oikeudellinen alustavastuu on ottanut ensi askeleensa viimeaikaisessa EU-tason sääntelyssä. Yksi keskeisistä uudistuksista sisältyy EU:n kuluttajansuojasäännöksiä digiaikaan päivittävään omnibusdirektiiviin 2019/2161/EU. Verkossa toimiville markkinapaikoille säädettiin uusia tiedonantovaatimuksia: alustojen tulee jatkossa ilmoittaa alustan välityksellä hyödykkeitä hankkiville kuluttajille, onko kuluttajan vastapuolena elinkeinonharjoittaja vai muu taho. Kuluttajan on näin saatava tietää, ostaako hän tuotteita yksityishenkilöiltä vai yritystoimijoilta, ja voiko hän vedota kuluttajille kuuluviin oikeuksiin. Alustojen tulee myös kertoa kuluttajille, kuinka oikeudelliset vastuut jakautuvat alustan ja alustalla tuotteita tarjoavien yritysten kesken. Lisäksi EU:ssa on ensimmäistä kertaa säädetty digitaalisten palveluiden virhevastuusta direktiivissä 2019/770/EU. Myös alustapalveluiden tulee esimerkiksi vastata palvelukuvausta ja olla riittävän turvallisia tietosuojan ja maksupalveluiden käytön osalta. Jos palvelu ei vastaa palvelukuvausta tai sopimusehtoja, ne ovat virheellisiä. Virhetilanteissa kuluttajalla on oikeus muun muassa hinnanalennukseen tai palvelun irtisanomiseen.  

Alustavastuu ei ole kuitenkaan vielä selkeä tai valmis kokonaisuus edes kuluttajansuojan näkökulmasta, vaan alustakuluttajien suoja edellyttää vastuun kehittämistä edelleen. Direktiivien säännökset, tavoitteet ja keinot toimeenpannaan kansallisessa lainsäädäntöprosessissa. Direktiivien salliman liikkumavaran vuoksi on mahdollista, että jäsenvaltiot toteuttavat direktiivien säännökset eri tavoilla, jolloin alustavastuu on heti alkuunsa hajanaista EU:n alueella. Lisäksi uusi sääntely on varsin abstraktia: alustan ja kuluttajien välisissä erimielisyystilanteissa tai alustapalvelun suunnittelussa säännösten konkreettinen merkitys voin jäädä hämäräksi. Jopa juristeille saattaa olla epäselvää, mitä tietty velvollisuus tai seuraamus merkitsee käytännössä. Säännöksiä selkiyttävät tyypillisesti tuomioistuin- ja viranomaisratkaisut, kuluttajariitalautasuositukset ja oikeustieteelliset tutkimukset. Direktiivien kansallinen toimeenpano on paraikaa käynnissä.  

Alustavastuun kehittäminen edellyttää tietoa alustakuluttajien mahdollisista ongelmista sekä sääntelyn kyvystä vastata alustakuluttajien suojan tarpeisiin. Sanottu edellyttää monialaista tutkimusta jakamistalouden osallistujien välisestä vuorovaikutuksesta, alustojen toimintamalleista ja vaikutuksista kuluttajiin. 

Jenna Päläs, OTM, väitöskirjatutkija 

Kirjoitus perustuu jakamistalouden oikeudellista alustavastuuta tutkivan Jenna Päläksen ja kuluttaja-asianneuvos Anja Peltosen tutkimukseen ”Muodostumassa olevaa jakamistalouden alustavastuu EU:n kuluttajansuojasääntelyssä”. Tutkimus on avoimesti saatavilla täältä: https://www.edilex.fi/artikkelit/22442.