Olen aina ollut kiinnostanut paikallisväestön ja paikallisyhteisöjen roolista matkailussa. Jaava-hankkeessa sain pureutua tähän teemaan minulle aivan uudesta näkökulmasta. Olin vastuussa hankkeen ensimmäisestä työpaketista, jossa pohdin matkailun jakamistalouden sosiaalista toimilupaa.

Aluksi on paikallaan avata hieman sosiaalisen toimiluvan käsitettä. Sillä tarkoitetaan jonkin toiminnan hyväksyntää niiden paikallisyhteisöjen taholta, jotka tavalla tai toisella ovat kyseisen toiminnan vaikutuspiirissä. Useimmiten sosiaalinen toimilupa edellyttää toiminnan laillisuutta. Laillisuus ei kuitenkaan yksistään takaa paikallista hyväksyntää. Muita edellytyksiä on avoin viestintä ja vuorovaikutus, paikallistoimijoiden osallisuus, hyötyjen ja haittojen tasapuolinen jakaantuminen, luottamus sekä joustavuus ja muutosvalmius. Sosiaalinen toimilupa ei ole pysyvä tila, vaan jollekin toiminnalle kertaalleen saavutettu hyväksyntä on mahdollista myös menettää. Sosiaalisen toimiluvan menettäminen saattaa aiheuttaa painetta tarkastella lainsäädäntöä uudelleen, kuten jakamistalouden yhteydessä on joissain tilanteissa käynyt. (Baumber ym., 2019; Suopajärvi ym., 2020; Pettersson & Suopajärvi, 2018.)

Eniten käsitettä on käytetty maankäyttöön liittyvien elinkeinojen yhteydessä, kuten kaivosteollisuus, metsätalous tai tuulienergia. Matkailuun sitä on sovellettu varsin vähän ja vielä vähemmän matkailun jakamistalouteen. Näin siitäkin huolimatta, että paikallisväestön suhtautuminen matkailuun ja etenkin matkailuun liittyvään jakamistalouteen on merkittävä yhteiskunnallinen puheenaihe. Onhan maailmalla monia esimerkkejä siitä, miten paikallisyhteisöt ovat reagoineet varsin voimakkaasti esimerkiksi Airbnb-toiminnasta aiheutuvaan vuokrien nousuun tai häiriöihin (ks esim. Gyimothy, 2022). Matkailun jakamistalouden sosiaalinen toimilupa on siis paikoitellen jo murentunut.

Sosiaalisen toimiluvan tarkastelu matkailun jakamistalouden yhteydessä on monella tapaa haastavaa, mutta erittäin tärkeää ja ajankohtaista. Aihetta käsitellessä herää paljon kysymyksiä. Mitä tarkoittaa paikallinen yhteisö, kenen hyväksyntää pyritään saamaan? Onko kyseessä joku maantieteellisesti rajatta yhteisö? Entä mihin sen maantieteellisen rajan voi piirtää? Vai tarkoittaako paikallinen yhteisö jonkun tietyn kiinnostuksen kohteen ympärille rakentunutta yhteisöä? Nämä ovat hankalia kysymyksiä, jotka monimutkaistuvat entisestään, kun niitä pohditaan matkailun jakamistalouden yhteydessä. Entä mikä on se taho, joka jakamistaloustoiminnalle pyrkii saavuttamaan hyväksyntää? Onko kyseessä digitaaliset alustat vai yksittäiset, esimerkiksi majoitusta tarjoavat ihmiset? Mikä on päättäjien, virkamiesten, tutkijoiden tai median rooli jakamistalouden paikallisen hyväksynnän tavoittelussa?

Pohdin näitä haastavia, mutta erittäin kiinnostavia kysymyksiä Jaava-hankkeessa toimintatutkimustyöpajojen, media-analyysin sekä jakamistalouteen monin eri tavoin liittyvien henkilöiden haastattelujen pohjalta. Eri aineistojen analysoidessani muutama asia nousi selvästi esiin. Jakamistaloudessa sosiaalisen toimiluvan sidonnaisuus aikaan, kontekstiin, paikkaan ja tiettyyn yhteisöön korostuu vahvasti. Pienessä kylässä vertaismajoitus voi olla hyväksyttävää ja toivottavaa, mutta isommassa kaupungissa aiheuttaa paljon vastustusta. Yhdessä taloyhtiössä hyväksyttäväksi katsottu pyykkituvan käyttö majoittujien lakanoiden pesuun ei ehkä olekaan viereisessä taloyhtiössä ok. Jopa saman ihmisen henkilökohtainen hyväksyntä jakamistaloutta kohtaan voi vaihdella riippuen siitä, onko hän varaamassa majoitusta matkailijana vai kohtaako hän majoittujia oman kotinsa naapurissa. Myös jakamistalouden muoto vaikuttaa toiminnan hyväksyttävyyteen, esimerkiksi vertaismajoitusta vastustava yritys saattaa tehdä yhteistyötä vertaiselämyksiä tarjoavan alustan kanssa.

Kyse on siis kaikkea muuta kuin mustavalkoisesta asiasta. Tästä huolimatta vaikuttaa siltä, että matkailun jakamistalous on ilmiö, johon liittyy vahvoja mielipiteitä asian puolesta tai sitä vastaan. Näin tuntuu olevan etenkin silloin, kun kokijalla ei ole kovin laajasti tietoa asiasta. Mitä enemmän asiaa tutkii ja pohtii, sitä vähemmän mustavalkoiseksi mielipiteet yleensä muodostuvat. Äärimmäisen moninaisen ilmiön vaikutukset voivat kokijasta, paikasta ja kontekstista riippuen olla sekä negatiivisia, että positiivisia.

Sosiaalisen toimiluvan saavuttamisen ohella sen ylläpitäminen on matkailun jakamistalouden kontekstissa äärimmäisen tärkeää. Jakamistaloudessa sosiaalinen toimilupa on erityisen tilannesidonnainen ja siksi myös hauras. Vaikka hyväksyntä jakamistaloustoiminnalle jossain yhteydessä jonkin yhteisön taholta olisikin saavutettu, ei ole missään määrin selviö, että hyväksyttävyys kestäisi. Siihen voi vaikuttaa esimerkiksi taloyhtiön uudet asukkaat, uusien kuntapäättäjien valinta tai vaikka yksi mittavaa häiriötä aiheuttava matkailijaporukka.

Paikallisen yhteisön määritelmä voi matkailun jakamistalouden yhteydessä vaihdella taloyhtiöstä kokonaiseen kylään tai laavun virkistyskäyttäjistä matkailuyritysten muodostamaan yhteisöön. Se voi tarkoittaa myös tutkijayhteisöä tai tietyn lehden lukijoita. Näin ollen vaihtelee myös se, kenen hyväksyntää kulloinkin tavoitellaan ja kenen toimesta. Siksi yleispäteviä sosiaalisen toimiluvan edellytyksiä matkailun jakamistaloudelle on vaikeaa määritellä. Uskallan kuitenkin väittää, että jokainen jakamistalouteen liittyvä toimija (host, alusta, matkailija, virkamies, toimittaja, päättäjä, tutkija, taloyhtiö..) voi vaikuttaa oman toimintansa hyväksyttävyyteen pyrkimällä toimimaan vastuullisesti. Sosiaalisen toimiluvan näkökulmasta vastuullisuus tarkoittaa ennen kaikkea avoimuutta, vuorovaikutusta eri osapuolten kanssa sekä valmiutta tarvittaessa muuttaa omaa toimintaa.

Tutkimukseni pohjalta vaikuttaa siltä, että matkailun jakamistalouden yhteydessä sosiaalinen toimilupa on koko ajan muuttuva ja uudistuva tila. Tärkeää on hyväksyä myös se, että jossain kontekstissa sosiaalista toimilupaa jakamistaloudelle ei ehkä koskaan voi saavuttaa. Sosiaalinen toimilupa ei tulisikaan olla itsestään selvä tavoite jakamistaloudelle, vaan tarkastelun ja havainnoinnin kohde, jonka puuttumiseen tai murentumiseen on tarpeellista reagoida.

Salla Jutila

Väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto

Lähteet

• Baumber, A., Scerri, M. & Schweinsbert, S. (2019). A social licence for the sharing economy. Technological Forecasting & Social Change 146, 12-23.
• Gyimothy, S. (2022). “Not in My Stairway”: How Do Neighbours Cope with Peer-to-peer Rentals in Housing Cooperatives? In A. Farmaki, D. Ioannides, & S. Kladou (Eds.), Peer-to-peer Accommodation and Community Resilience: Implications for Sustainable Development (pp. 123-132). CABI Publishing. https://doi.org/10.1079/9781789246605.0010
• Pettersson, S. & Suopajärvi, L. (2018). Sosiaalinen toimilupa kaivos-, metsä- ja matkailualal-la. Toimialojen paikallinen hyväksyttävyys Rovaniemi: Lapin yliopisto, Busk-hanke.
• Suopajärvi, L., Viken, A., Svensson, G., & Pettersson, S. (2020). Social licence to operate: is local acceptance of economic development enhancing social sustainability? In J. McDonagh, & S. Tuulentie (Eds.), Sharing Knowledge for Land Use Management: Decision-making and Expertise in Europe’s Northern Periphery (pp. 144-159). Edward Elgar.